Kuinka monta virhettä yhdessä tiedeuutisessa voi olla? – esimerkkinä Ilta-Sanomat


Embed from Getty Images

Ilta-Sanomat uutisoi dieetti tutkimuksesta, jonka kokotekstiversion voi lukea tästä. (kokoversio poistettu, tilalla abstrakti) Uutisessa on joitain virheitä.

  1. Otsikossa väitetään, että tutkimus selvitti, kumpi on tehokkaampi vähähiilihydraattinen vai vähärasvainen dieetti. Valitettavasti dieettien tehon selvittämiseksi tarvittaisiin pidempi aika kuin 6 päivää. Tutkimuksessa tutkittiin laihduttamisen metaboliaa eli aineenvaihduntaa.
  2. Alaotsikossa väitetään, että olisi tutkittu karppausta. Tässä tutkimuksessa rajoitettiin hiilihydraateista saatavaa energiaa 30 % ennen koetta vallinneesta tasosta. Tällöin kyseessä ei ole karppaus, vaan hiilihydraateilla rajoittettu dieetti. Karppauksessa energian saantia rajoitetaan paljon enemmän. Tätä ei voitu tässä tutkimuksessa tehdä, sillä energian saantia rasvasta ei voitu rajoittaa yhtään enempää kuin mitä tehtiin. Tutkimuksessa siis kumpaakin energianlähdettä rajoitetiin 30 %. Rasvoja rajoitettiin niin paljon, että käytännössä tuollaisen dieetin noudattainen on mahdotonta.
  3. Koehenkilöt eivät olleet sairaalloisen ylipainoisia (BMI > 40), vaan vaikeasti ylipainoisia (BMI 35,1 +-1,1).
  4. Ryhmässä oli mukana edustava otos eri-ikäisiä miehiä ja naisia, Ilta-Sanomien mukaan. Ryhmän 9 naisten ikä oli 30-36 ja 10 miehen iät 36-40. Otos ei ole edustava mistään ajateltavissa olevasta perusjoukosta, eikä tutkijat sellaista tavoitelleet.
  5. Koejärjestelyjen kuvauksessa puuttuu olellinen tieto siitä, että koehenkilöt jaettiin sattumanvaraisesti kahteen ryhmään. Toisen ryhmän energian saantia rajoitettiin hiilihydraateista ja toisen rasvoista. Kokeen toisessa vaiheessa ryhmät vaihtoivat dieettiä.
  6. Hiilihydraattipitoinen dieetti pudotti kiloja enemmän – ei nopeammin.
  7. Tutkimuksen pääviesti on se, että vaikka rasvarajoitteisella ryhmällä veren insuliini ei laskenut, niin kuin hiilihydraattirajoitteisella ryhmällä laski, niin silti rasvarajoitteisen ryhmän läskit sulivat. Hiilihydraattirajoitteisilla dieteillä on aikaisemmin väitetty rasvan palamisen johtuvan insuliinin vähenemisestä. Tämä teoria kumoutuu. Tutkijat ovat arvanneet tutkimuksensa joutuvan Ilta-Sanomien tyyppiseen käsittelyyn. Siksi he matemaattisen mallin avulla ennustavat, että jos diettejä jatkettaisiin, niin erot läskissä tasoittuisivat. Tutkijoiden mielestä niukalla hiilihydraattidieetillä ei ole metabolisia etuja laihduttamisen kannalta.
  8. Ilta-Sanomien mielestä sokerit eivät lihota ja tämän väitteen lehti kehtaa panna tutkijoiden suuhun. Mitään noin hölmöä tutkijat eivät sanoneet. Mieti itse, voitko syödä keksiä ja pullaa miten paljon tahansa lihomatta?
  9. Rasvalla rajoitettu dieetti vähensi Ldl-kolesterolia, mutta olisiko pitänyt kertoa, että hiilihydraateilla rajoitettu dieetti vähensi trigyseridejä.

Yksi asia oli jutussa varmuudella oikein. Jutun tehneen toimittajan nimi Petri Turunen.