Puhelinluetteloharhauttaja jatkaa blogistin eli potentiaalisen asiakkaansa pilkkaamista


Edellisen blogikirjoitukseni kommenttiin on ilmestynyt taas puhelinluetteloharhauttajan hävytön kommentti. Yleensä yritykset pidättäytyvät asiakkaidensa ja potentiaalisten asiakkaiden pilkkaamisesta. Mutta tässä tapauksessa, kun asiakasta kuitenkin pystyy kusettamaan vain yhden kerran, niin yritykseen syntyy kulttuuri, että asiakkailla ei ole mitään väliä.

Kahden vuoden ajan Suomi24 palstalla on kerrottu tämän yrityksen moraalittomasta toiminnasta. Nimetöntä arvostelua on siis annettu ennekin, joten väite, että se tulee yllätyksenä on vale tai sitten yrityksessänne työskentelee joka vuosi 100 puusilmää.(tilinpäätöksestä tarkistettu tieto = 20) Olette myös vastanneet Suomi24 palstalla esitettyyn kritiikkiin nimimerkillä ”nyt puhuu myyjä”. Tämä äkillinen aktivoituminen viittaa siihen, että bussneksenne tökkii ja kun ette keksi todellista syytä epäilette nettikirjoittelua. Kun sitten yrityksen edustaja kehtaa tulla tänne haukkumaan ja elvistelemään, niin on aika antaa takaisin oikein äidin kämmenestä.

Martti väittää, että blogissani esittämät faktat olisivat väärin. Koska kaikki faktat ovat kuitenkin täysin oikein, hän ei oikaise faktoja, koska ei pysty. Martti vaatii, että hyvän journalistisen tavan mukaisesti minun olisi pitänyt soittaa ja tarkistaa faktat heiltä. Oletteko koskaan huomanneet, että toimittaja soittaisi murhaajalle ja tarkistaisi murhaajalta murhaan liittyviä faktoja? Hyvän journalistisen tavan mukaisesti faktat tulee tarkistaa luottettavasta lähteestä. Jos olisin tarkistanut faktat Martilta, olisin toiminut hyvän journalistisen tavan vastaisesti.

Tarkistetaan faktat. Väität yhtä aikaisemmassa kommentissa, että reklamaatiot ratkaistaan aina asiakkaan hyväksi. Tässä on kopio yhtiönne lähettämästä kirjeestä:

Hei

Olette tehneet sopimuksen yrityksenne tiedoista alueenne sähköiseen puhelinluetteloon myyjämme x.x:n kanssa 19.6.2014. Sopimuksen teki xx

Asiakaspalvelijamme käyvät asiakkaalle kaikki kaupankäyntiin liittyvät asiat puhelimessa lävitse, kuten missä sähköisissä luetteloissa tiedot tulevat näkymään, hinnan ja sopimusajan. Asiakas päättää puhelun aikana haluaako ylläpitää yrityksensä yhteystietoja valtakunnallisessa numerotele numeropalvelussa sekä alueenne sähköisessä puhelinluettelossa.

Mikäli sopimukseen ei päästä, ei meiltä myöskään lähde laskua luettelotietojen ylläpidosta.

Teille on puhelinkeskustelun aikana käynyt selväksi millaisesta palvelusta on kysymys. Sopimus syntyy suullisesti puhelimessa ja on toistaiseksi voimassa oleva 6 kuukauden sopimus, joka tulee irtisanoa kirjallisesti viimeistään kuukautta ennen uuden sopimuskauden alkua.

Sopimusta ei voi perua.

Lasku xxxx tulee maksaa sop.ehtojen mukaisesti. Olemme kuunnelleet nauhoitteen puh.keskustelusta 19.6.2014. Voitte soittaa asiakaspalveluun ja pyytää kuunnella nauhoite.

Tietonne löytyvät seuraavissa luetteloissa:
xxxxx

Tietojen päivityspalvelu on ilmainen koko kauden ajan. Voitte ilmoittaa

niistä tähän sähköpostiin, tai info@suomenpuhelinluettelot.fi

Ystävällisin terveisin,
Laskutus
Suomen Numerokeskus Oy
puh. 0201 440 793
e-mail: laskutus@suomenpuhelinluettelot.fi

Tässä on lainaus Suomi24 palstalle kirjoittamastasi nimimerkkiviestistä (tyylilaji sama kuin täällä):

”Jos jollekkin tulee yllätyksenä että teki kaupat, on vika omassa päässä, pääsääntöisesti.”

Tämän MTV3 rikosuutisen perusteella on pääteltävissä, että jos tekee rikosilmoituksen petoksesta, niin yritys luopuu kaikista vaateista.

Tästä voi lukea lisää ”tyytyväisistä” asiakkaista

Olen ihmetellyt, miksi nämä ketkut pyytävät käymään kylässä henkilöä, jota he näyttävät pitävän pahana vihanaisenaan. Mitä tuollaisessa tapaamisessa puhuttaisiin sellaista, mitä ei voisi tänne nettiin kirjoittaa? Menisitkö sinä kyläilemään moottoripyöräkerho Cannonballin kerhohuoneessa, jos olisit arvostellut ensin heitä?

Olen aikaisemminkin kertonut, miksi kirjoitan nimimerkin takana. Koskaan ei voi tietää näistä, millaisia fyysisiä, rikollisia tai kiusaamiskeinoja nämä paskiaiset käyttävät ja siksi suojelen perhettäni.

Martti kertoo, että yritys on arvostettu lähes jokaisena toimintavuotenaan korkeimpaan luottoluokitusluokkaan. Tämä tulkitaan yleensä niin, että yritys maksaa ostamansa tuotteet ajallaan. Se ei kuitenkaan kerro mitään yrityksen myyntipuolesta ja sen rehellisyydestä. Ketä nyt yrität johtaa harhaan? Perustelusi on kuin jollain puhelinmyyjällä. Ehkä oletkin yrityksessä puhelinmyyjän asemassa, koska et kehtaa kertoa titteliäsi – en minäkään kehtaisi.

Martti sivuuttaa keskeisen krittiikkini. Hän ei kerro, miksi nettihakemistosta käytetään nimitystä puhelinluettelo. Ainut selitys on yrittäjän harhauttaminen. On tietty ihan hyvä, että et täällä ole ruvennut vääntämään sitä paskaa, että kyseessä todella olisi puhelinluettelo.

Kehutte että yrityksenne toiminta on jatkunut yli 20 vuotta. Tuona aikana yrityksenne päätuote puhelinluettelot on lakkautettu. Yrityksenne on täytynyt viime vuosina muuttaa vanhentunutta linjaa surullisin seurauksin. Mutta huijaaminen kannattaa aina:

2011/09 2012/09 2013/09
Liikevaihto 1000 EUR 349 1 318 2 291
Liikevaihtomuut. % – 183,20 73,80
Tilikauden tulos 1000 € -86 44 28
Liikevoitto % -24,90 2,70 22,40
Henkilöstön lukumäärä 10 20 20

Martti, olet aiheuttanut pysyvää vahinkoa yrityksellesi avautumalla täällä.

Harhautus siirtynyt Poriin (edit 22.1.2014)

Puhelinluetteloharhauttaja syyttää roskatiedeblogia huijariksi


Kirjoitin kesällä tämän artikkelin (klikkaa artikkeliin) , jossa kerroin pienyrittäjiä piinaavasta puhelinluetteloharhautuksesta. Yrittäjät saavat puhelun, jossa tarjotaan näkyvyyttä alueellisessa puhelinluettelossa. Mitään puhelinluetteloa ei kuitenkaan ole olemassa. Puhelinluettelollahan tarkoitetaan laajalevikkistä painotuotetta. Oikeasti kyse on virtuaalisesta puhelinluettelosta eli hakemistosta.

Eilen (27.11.2014) yhtiön edustaja Martti Kuosmanen kävi kirjoittamassa hävyttömyyksiä blogikirjoituksen kommettiosaan syyttäen roskatiedeblogia mm. huijariksi. Jokainen voi itse lukea molemmat kirjoitukset ja päätellä kumpi meistä on huijari.

Tämä tietysti vain innosti tutustumaan aiheeseen uudestaan ja lisää. Kalle Maurola on ladannut Youtubeen samanlaisen puhelun, jonka minäkin sain, mutta puhelu saa hulvattoman hauskan yllätyskäänteen, kun Kalle ryhtyy vedättämään puhelinmyyjää. Kuuntele tämä klassikon aineksia omava tallenne: edit: (TALLENNE ON POISTETTU 2.12. ja palutettu 3.12. niin, että myyjän nimi on poistettu)

Puhelun alussa puhelinmyyjä livauttaa, että ”Yrityksen (nimi) perustietojen ylläpito maksaa 79 euroa.” Sitten puhelinmyyjä alkaa kysyä niitä perustietoja, jotka hänellä jo on. Jos puhelu jatkuisi normaalin kaavan mukaan, seuraisi esittelyä siitä, kuinka tärkeä puhelinluettelo on yrityksen näkyvyyden kannalta ja myyntityötä kalliimpien pakettien muodossa. Tarkoitus on, että uhri unohtaa alun ilmoituksen palvelun hinnasta. Syntyy suullinen sopimus.

Rehelliset yritykset eivät tee suullisia sopimuksia. Normaali tapa on, että yrittäjä saa kirjallisen sopimuksen sähköpostiinsa, jonka hän voi hyväksyä vastaamalla.

Vastineessaan tälle blogille Martti Kuosmanen vakuuttaa, että ”Riitaisuudet ratkaistaan käytännössä AINA asiakkaan eduksi.” Käytännössä tämä siis tarkoittaa, että tilauksen voi perua, jos yhtiö lähettää laskun. Tämä oli hyvä tieto.

Ihan viime vuoden aikana on tapahtunut mukavaa teknistä kehitystä. Matkapuhelimeen voi ladata Fonecta Caller nimisen sovelluksen, josta löytyvät yritysten puhelinnumerot ja osoitteet. Yrityksen nimellä voi googlata, jolloin pääsee käsiksi sähköpostiosoitteisiin. Fonecta Caller näyttää myös kesken puhelun sen kuka soittaa. Sinun ei siis enää tarvitse vastata puhelinmyyjille. Puhelinluetteloita tai hakemistoja ei enää tarvita.

Puhelinluetteloharhautus taas aktivoitunut


Embed from Getty Images


Yrittäjiä harhautetaan puhelinluetteloilmoituksella. Saat nopeatempoisen puhelun palvelusta, jonka aluksi livautetaan noin 79 euron hinta. Sitten tarkistetaan heillä olevat oikeat yhteystiedot, jotka tietenkin ovat oikein, kun ovat pystyneet sinulle soittamaan. Sitten muutama lisäkysymys palvelujesi laadusta ja palvelualueestasi, ja tarjous kalliimmasta näkyvyyspaketista yli 100 euroa. Koska et heti puhelun alkuksi irtisanoutunut siitä 79 euron hintaisesta luetteloilmoituksesta, syntyy palvelusopimus ja saat pian laskun. Yritys nauhoittaa puhelut, mutta ei anna kiistatilanteessa uhrin kuunnella nauhaa.

Oulun seudun ”puhelinluettelo” löytyy täältä: http://www.oulunpuhelinluettelo.fi/ Luetteloon on kopioitu joidenkin toimialojen yritysten tiedot jostain toisesta luettelosta. Maksamalla saat lisää ”näkyvyyttä”. Valtakunnallinen lista ”puhelinluetteloista” löytyy täältä: http://www.suomenpuhelinluettelot.fi/suomenpuhelinluettelot/index Yhtiön sopimusehtojen mukaan yhtiön tekemän puhelinmarkkinoinnin kautta tilaussopimus syntyy suullisesti.

Kun yritysten yhteystietoja etsitään, se tapahtuu googlen avulla. Jos yrityksellä on kotisivut, yritys ja sen yhteystiedot löytyvät googlen avulla. Jos yrityksellä ei ole kotisivuja, yritys löytyy Soneran Finderista http://www.finder.fi/. Tämän tyyppisten hakupalvelujen kautta ei kukaan etsi yrityksen tietoja, joten ilmoitusrahasi menevät täysin hukkaan.

Oulun tai muun alueen puhelinluettelona esiintyminen on tietenkin hämäystä. Mitään painettua luetteloa ei ole tekeillä.

Jymäytyksen taustalta löytyy Kuopiolainen Suomen Numerokeskus Oy. Puh. 044 097 3300. laskutus@numerotele.fi
Kotkankallionkatu 11 A, 70600, Kuopio. Yrityksen toimitusjohtaja on Martti (Juhani) Kuosmanen. Hallituksen jäsen on Kuosmanen Maija-Leena Elisa. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2013 2,2 miljoonaa euroa. Yrityksellä on muita toimintanimiä kuten Oy Scanria Ab, jonka toimitusjohtaja on Juhani (Martti) Kuosmanen. Aputoiminimiä ovat ABC-portaalit, Parhaat Kaupat FI, TELEHAKU YTK YRITYSTIETOKANTA, YTK RAKENTAJANINFO-PORTAALI (lähde: Kaupparekisteri).  Myös terveysinfo.fi on samaa käsialaa. Samaa toimintaa harjoitetaan Infonor Oy:n kautta, toimitusjohtaja Maija-Leena Kuosmanen, hallituksen jäsen Kuosmanen Maija-Leena Elisa ja varajäsen Kuosmanen Martti Juhani (lähde Kaupparekisteri)

Jymäytys ei ole uusi, se saa vain erilaisia muotoja. Poliisi varoitti luettelosta pari vuotta sitten: http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/poliisi-varoittaa–ala-lankea-tahan-nettiluetteloon/2049642 Yrityksen toimitusjohtaja kuittaa toiminnan väärinkäsitykseksi: http://m.mtv.fi/uutiset/rikos/2012/06/1562972

Vastaavalla tavalla toimii  SYP Yritysnumeroluettelo Oy toimitusjohtaja Hanna Häkli.

Google Maps nyk. Google Places

Ainakin pari yritystä kauppaa aktiivisesti yritysprofiilin tekemistä Google Maps (nyk. Google Places) karttapalveluun. Hinta on vaihdellut tietojeni mukaan 200 – 400 € + alv välillä.

Google Places palvelu on TÄYSIN ilmainen ja sen voi tehdä n. 5 minuutissa.