Rottakoe oli Ilta-Sanomien luetuin terveysartikkeli vuonna 2012


Rat eRace

Ilta-Sanomat

Ilta-Sanomien vuonna 2012 luetuin terveysartikkeli käsitteli hedelmäsokeria ja sen aivotoimintaa heikentävää vaikutusta. Kyse oli rottakokeesta, rotan aivoista ja rotan muistista. Ilta-Sanomat vain unohti kertoa tämän pienen mitättömän yksityiskohdan.

Rottakokeilla ei ole tarkoitus selvittää ihmisen aivotoimintaa. Tarkoitus on etsiä vinkkejä, mitä mahdollisesti tulisi ottaa huomioon, kun siirrytään tutkimaan ihmistä. Rotan muisti ja aivot eroavat niin paljon ihmisen muistista ja aivoista, ettei suoria johtopäätöksiä voida tehdä, paitsi jos haluaa tehdä roskatiedettä.

Ilta-Sanomat on lainannut jutun Rodale.com sivustolta, joka ei ole erityisen laadukas paikka pihistää juttuja. Sivustolla on seuraava vastuunvapautuslauseke: ”The information presented on this website is not intended as specific medical advice and is not a substitute for professional medical treatment or diagnosis.” Eli he eivät ota vastuuta siitä, mistä kirjoittavat.

rodale.comin jutussa kerrotaan epätarkasti miten, koe tehtiin. Kuitenkin tutkijat tutkivat kahta eri rottaryhmää. Toiselle ryhmälle rottia annettiin fruktoosia veden mukana, toinen ryhmä sai lisäksi annoksen aivoja suojaavaa omega-3-rasvahappoa. Ennen koetta rotat olivat harjoitelleet kulkemaan labyrintin läpi. Kuuden viikon kuluttua ne rotat, jotka eivät saaneet aivoja suojaavaa omega-3-rasvahappoja kulkivat hitaammin labyrintin läpi. Rotat eivät muistaneet reittiä yhtä hyvin.

Ilta-Sanomien jutun perusteella ei kannata muuttaa ruokavaliota, vaan tutkia kokeita, joita on tehty ihmisellä.

Mainokset

Viekö sokeri muistisi? Vie, jos olet rotta.


Viekö sokeri muistisi? kysyy viihteellinen Ilta-Sanomat. Otsikon pitäisi olla ”Hurjalla fruktoosiruokavaliolla olleet rotat eksyivät koelabyrintissä.”

Lehti väittää, että amerikkalaistutkijoiden mukaan makean ahmiminen voi vaikuttaa paitsi vyötäröösi myös muistiisi. Jutussa puhutaan sokerista. Sokeri sana tuo kyllä suomalaisille mieleen ensin valkoisen taloussokerin. Siitä ei tässä tutkimuksessa ollut kyse. Tutkijat tutkivat nimittäin fruktoosia.

Kyse on myös rottakokeesta, tuosta roskatieteen ehtymättömästä lähteestä. Me emme tiedä, kuinka paljon fruktoosia rotille syötettiin ja kuinka paljon tämä vaikutti rottien muistiin. Emmekä sitä, toimiiko rottien muisti samalla tavoin kuin ihmisen muisti. Ehkä näitä asioita valoitetaan sitten, kun tutkimus julkaistaan vertaisarvoidussa lehdessä. Nyt on saatavilla vain tämä mainos:
UCLA study shows high-fructose diet sabotages learning, memory

Jos fruktoosihumalassa oleva rotta muistaa koelabyrintin reitin hieman huonommin kolmen viikon tauon jälkeen ja kuin normaalilla ruokavaliolla oleva lajitoveri, niin tämä ei oikeuta tekemään mitään johtopäätöksiä ihmisen suhteen.

Toivotaan, että julkisuus auttaa tätä pientä tutkimusryhmää saamaan lisää rahaa. Ainakin he vetävät surutta mutkat suoriksi, jotta heidän tutkimuksensa tärkeys ymmärrettäisiin. Craig Neilsen Foundation, Alzheimer’s Association ja Brain Injury Research Center ovat vetäytyneet ryhmän rahoituksesta ja ainoa rahoittaja on enää National Institute of Neurological Disorders and Stroke (NINDS), National Institute of Health.
fruktoosi