Sanomalehti Kaleva: Puoskarointi ei ole lääketiedettä


Kaleva puuttuu pääkirjoituksessaan vaihtoehtohoitoihin, joita lehti pitää puoskarointina. Sunnuntaina 28.7. lehden liitteessä annettiin vaihtoehtohoitoja tarjoavien puoskareiden kertoa työstään. Lehti ei sensuroinut tai kaunistellut rouvien puheita, kuten yleensä toimittajat joutuvat tekemään. Ohessa muutamia poimintoja:

Krista Kallo, reikihoitaja, valotyöntekijä, Oulu, Pioni living Oy

• Minun luokseni tullaan pyytämään apua silloin kun hätä on suurin. Jotkut haluavat tietää onko minulla viestiä heidän läheisiltään. Me valotyöntekijät olemme se viimeinen oljenkorsi. Itse olen ollut näkevä lapsesta asti. Olen aina keskustellut ja kommunikoinut henkioppaiden ja enkeleiden kanssa, joten en pysty erottamaan henkimaailmaa ja tätä maailmaa, jossa te muut olette. Moraalinen vastuuni valotyöntekijänä on se, etten koskaan voi kertoa ihmiselle kaikkea tietoa, mitä minulle tuodaan. Jos näen, että ihmisellä on pitkälle edennyt syöpä, en sano siitä mitään.

Marjut Moisala

Marjut Moisala

Marjut Moisala, energiahoitaja, Oulu, SolarEl

• Kun hoidan ihmistä, irrotan itseni päivätietoisuudesta ja surffailen toisen ihmisen energioissa. Hoitotilanteessa näen ihmisen energiakentät eli chakrat pyörivänä energiana. Jos ne eivät liiku, se kertoo sairaudesta. Hoidon aikana olen yhteydessä enkeleiden ja henkioppaiden kanssa. Olen auttanut ja hoitanut migreenistä ja tinnityksestä kärsiviä ihmisiä. Jotkut ovat saaneet apua ruuansulatusongelmiin. En tee töitä sellaisten ihmisten kanssa, joilla on mielenterveysongelmia.

Tarja Heikkinen, Luonnonlääketieteen Keskusliitto LKL ry. refleksologi, homeopaatti

• Tarvitsisimme valtion rahoitusta toiminnalle. Sitä ei ole vielä tullut. Resurssien puuttuessa emme voi tutkia, mitä näyttöä vaihtoehtohoidoista on saatu. Meille näytöksi riittää kokemuspohjainen tieto. Meistä hoito on pätevää myös silloin, jos sitä pystyy opettamaan, hoidolla on teoreettista taustaa ja sen pystyy oppimaan. Lisäksi hoitomuodon pitää olla Suomessa ja Euroopassa vakiintunutta, jotta se pääsee keskusliiton listaukseen. Itse olen koulutukseltani sairaanhoitaja. On paljon lääkäreitä, jotka ottavat voimakkaasti kantaa luontaishoitoihin. Lääkäreiden koulutuksessa ei anneta tietoa niistä, joten mihin he omat tietonsa perustavat? Meillä on tämän alan ammattitaito, heillä ei ole sitä.

Kuopion yliopiston terveysosiologian professori Markku Myllykangas:

• Virallisessa terveydenhuollossa vaikuttavuusnäytöksi ei hyväksytä todistajalausuntoja, koska ne ovat alttiita vinoumille ja väärinkäytöksille. Niissä ei huomioida sponttaanin paranemisen mahdollisuutta eikä muiden hoitojen osuutta. Yksikään syöpäpotilas tai muutoin oikeasti sairas ihminen ei ole koskaan parantunut uskomushoidoilla. Uskomuslääkinnässä on vain lumevaikutusta.

 

Mainokset