Saksalaisessa homeopaattien kokouksessa vakava myrkytys


Pervitindose

Kolmekymmentä vaihtoehtohoitajaa ja homeopaattia saivat vakavan myrkytyksen Pohjois-Saksassa kokouskeskuksessa perjantaina 4.9. Paikalle rynnisti 15 ambulanssia ja pelastushelikopteri, kun vaihtoehtohoitajat alkoivat saamaan kramppeja Handelohin pikkukaupungissa, Hampurista etelään. Sairastuneet olivat iältää 25 – 56 -vuotiaita. Jotkut näkivät harhanäkyjä ja joutuivat psykoosiin, kärsivät sydämen tykytyksestä, hengenahdistuksesta ja kivuista. Syyksi epäillään amfetamiinimyrkytystä. Poliisi on eristänyt kokoushotellin ja tutkii tapausta huumausainerikoksena.

Katso video (saksaksi)

Tarttuvat lastentaudit takaisin -liikkeelle suurvoitto USA:ssa ja Saksassa


Embed from Getty Images

 

Tarttuvat lastentaudit takaisin -liike on saanut USA:ssa ja Saksassa huomattavan voiton. Liike kannattaa sitä, että kaikki lapset sairastaisivat tuhkarokon, koska luonnollisella tavalla hankittu vastustuskyky on vahvempi kuin rokotteilla aikaansaatu keinotekoinen vastustuskyky. Vuonna 2000 USA julistautui tuhkarokkovapaaksi maaksi, mutta ei ole sitä enää – kiitos Tarttuvat lastentaudit takaisin -liikkeen. Viime vuonna tauti räjähti käsiin ja tästä vuodesta on tulossa uusi ennätysvuosi.

Vuonna 2014 tuhkarokkoon sairastui 23 epidemiassa 12 kertaa enemmän ihmisiä kuin vuonna 2012.

Saksassa, Berliinissä on lokakuun jälkeen on rekisteröity 574 tuhkarokkotapausta. Kun yksi 18 kuukautinen vauva kuoli tuhkarokkoon sairaalassa 18.2.2015, keskustelu rokotusten määräämiseksi pakolliseksi roihahti. Berliinin terveys- ja sosiaali- senaattori Mario Czajan mukaan lapsella ei ollut immunisaatiota tuhkarokkoa vastaan. Saksan terveysministeri Hermann Groehe sanoi: ”Joidenkin rokotteita vastustavien järjenvastainen paniikin lietsominen on edesvastuutonta. Se joka kieltää lapsensa rokottamisen ei pelkästää riskeeraa omaa lastaan vaan myös muiden”. Hyvin sanottu.

Kaksi homeopaattia on paljastunut syypäiksi Saksan Coburgin epidemiaan, jossa 30 sairastunutta on joutunut sairaalaan ja kuolemantapauksia pelätään. Homeopaatit niin Saksassa kuin meillä Suomessakin vastustavat rokotteita. Epidemia sai alkunsa The Waldorf Schoolista, joka on stainerkoulu. Vuosi sitten Sammatissa jouduttiin sulkemaan stainerkoulu tuhkarokkotartunnan takia, koska puolet koulun oppilaista oli rokottamattomia.

Suomalaislapset ovat saaneet tuhkarokkorokotuksen vuodesta 1975 lähtien. Rokotuskattavuus on ollut noin 95 %. Tämä tarkoittaa sitä, että 40 vuoden ajan rokottamattomien määrä on joka vuosi lisääntynyt ja on nyt lukumääräisesti jo huomattava. Pelkästään tästä syystä epidemian riski kasvaa koko ajan, ihan ilman Tarttuvat lastentaudit takaisin -liikettäkin.

Älä matkusta vauvan kanssa Saksaan. Rokota lapsesi.

Pysäyttäkää herranjumala homeopaattien rokotevastainen kampanjointi!


 

Homeopaattien käyttämiä ”rokotteita”.

Homeopaatit kampanjoivat kansainvälisesti rokotteita vastaan. Syy on raadollinen – raha – homeopaattien oma raha. Moni ei tiedä, että homeopaatit tarjoavat vaihtoehdoksi rokotteille kallista ja tehotonta sokeripilleriä, joilla vain he itse rikastuvat. Kansainvälinen tredi on se, että äideille ja odottaville äideille kerottaan vastaanotolla perättömiä väitteitä rokotteista. Ne ovat niitä samoja kuluneita väitteitä, joita rokotevastustajat ovat käyttäneet vuosia ja jotka kaikki on tieteellisesti pystytty kumoamaan.

Kanadassa on jouduttu suuriin vaikeuksiin homeopaattien harjoittaman myyräntyön takia. Kanadassa on osavaltioita, joissa peräti 40 % lapsista ei saa kaikkia rokotteita. Asiaan on yritetty puuttua mm. määräämällä, että homeopattisessa valmisteessa on oltava teksti: ”Ei korvaa rokotetta”, mutta nämä lierot kauppiaat ovat keksineet keinot määräyksen kiertämiseen. Ei ole epäilystäkään, etteikö Suomessakin toimittaisi samallalailla kuin alla olevassa Kanadalaisessa videossa näytetään. Homeopaattien toimintavasta saatiin ainutlaatuista videokuvaa piilokameroilla. Ohjelman tekijät lähettivät nuoria äitejä homeopaattien vastaanotolle. Jos olet aina halunnut tietää, mitä homeopaatin vastaanotolla tapahtuu, mutta et ole itse kehdannut mennä käymään, katso tämä video:

 

Homeopaatit neuvovat olemaan antamatta perusrokotteita kuten MPR vauvoille. He väittävät, että rokotteet aiheuttavat autismia ja että tuhkarokko on harmiton sairaus. Kun äiti on saatu peloiteltua kuoliaaksi, homeopaatit kaivavat esiin sokeripillerinsä ja väittävät niiden olevan yhtä tehokkaita kuin rokote: 93-95 %. Ei ole epäilystäkään, etteikö samat keinot olisi käytössä Suomessakin. Nämä rahanahneet valehtelijat on pysäytettävä lastemme terveyden nimissä. NYT!

 

Homeopaattien todisteet tehosta laimenevat


Embed from Getty Images

Kun aloitin tämän blogin pitämisen loin kaksi kategoriaa. Toinen oli roskatiede ja toinen oli homeopatia. Ajattelin tuolloin, että koska homeopatia on laajalle levinnyt pseudotieteeseen perustuva jymäytys, niin siitä riittää kirjoitettavaa vaikka kuinka paljon. Nyt yht´äkkiä huomaan, etten ole kirjoittanut tästä roskatieteen kuningattaresta juuri mitään. Olen ajatellut, että homeopatia on niin ilmiselvää humpuukia, ettei siinä sittenkään riitä mielenkiintoista haastetta eikä kukaan ota tosissaan homeopatian teorettista taustaa ja tutkimuksia.

Se on totta, että homeopaattien harjoittamasta kusetuksesta riittäisi kirjoittamista vaikka kuinka paljon – siis lukijan kannalta kyllästymiseen asti. Kun yksi homeopaatti avaa suunsa, sieltä tulee 100 perätöntä väitettä, jotka vaativat 100 kumoavaa blogikirjoitusta. Mutta keskitytään olennaiseen: siihen miten Suomen homeopaatit ry selittää sivuillaan sadusta totta.

Kiinnostavinta on tietenkin tieteellinen näyttö homeopatian tehosta. Homeopatiasta on tosiaan tehty tuhansia tutkimuksia ja näiden tutkimusten meta-analyysejä. Näyttö on murskaavaa: homeopatia ei tehoa plaseboa paremmin. Varmaankin Suomen homeopaatit ry:n sivuilta löytyy sitten se paras ja kirkkain näyttö homeopatian puolesta. Yhdistys kertoo sivuillaan homeopaattisen hoidon tehosta, että kirjallisuudessa on julkaistu tuhansia tapaustutkimuksia onnistuneista homeopaattisista hoidoista. Tapaustutkimuksilla ei kuitenkaan voida osoittaa lääkkeen tai hoidon tehoa. Tapaustutkimuksessa perehdytään perusteellisesti johonkin ilmiöön, mutta tutkimuksesta ei voi tehdä yleistyksiä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että yhdistys tarkoittaa tapaustutkimuksella (case study) ennemminkin tapausselostusta (case report). Yhdistys väittää pokkana, että tutkimukset puoltavat homeopatian tehoa, vaikka tiedeyhteisössä vallitsee laaja konsensus päinvastaisesta johtopäätöksestä. Yhdistys esittää väitteidensä tueksi kolme tutkimusta, mutta on poistanut lähdeviitaukset, jotta tutkimusten johtopäätösten tarkistamisesta tulisi vähän vaikeampaa. Paras näyttö esitetään tietenkin ensimmäisenä:

Bristolin Homeopaattinen sairaala teki seurantatutkimuksen 6544 potilaan hoitotuloksista kuuden vuoden ajalta (1). Potilaat oli ohjattu homeopaattiseen hoitoon lääkärin toimesta joko siitä syystä, että koululääketieteen tarjoamat hoitomuodot olivat kontraindi-koituja (hoitoa ei voida antaa) tai niistä ei ollut apua. Tutkimuksessa kävi ilmi, että 70 % potilaista ilmoitti terveydentilansa kohentuneen homeopaattisen hoidon seurauksena, 50 %:lla terveydentilan kohentuminen oli merkittävää.

Kuten huomaamme, yhdistys vain kertoo tutkimuksen tuloksen, mutta ei johtopäätöksiä. Lukijan toivotaan tekevän virheelliset johtopäätökset itse. Tämä on erittäin yleinen taktiikka uskomushoitojen piirissä. Mikä on pielessä?

Kaikki tutkimukseen osallistuneet henkilöt ovat vapaaehtoisesti menneet homeopaattiseen sairalaan eli jokaisella oli valmiiksi usko siihen, että homeopatia saattaisi jotenkin auttaa heitä. Kukaan ei tiedä sitä, mitä mieltä ne potilaat olivat, jotka jättivät hoidon kesken. Jos hoito ei tehoa, palaatko sairaalaan kertomaan, että olet tyytymätön hoitoon vai jätätkö yksinkertaisesti menemättä uudestaan? Homeopaattien piireissä tehottomasta hoidosta kertominen on sama asia kuin, jos menisit turkki päällä vegaanien päivälliselle. Perustavaalaatua oleva virhe on tietenkin se, ettei tutkimuksessa ole kontrolliryhmää (plaseboa), johon hoidon tehoa verrattaisiin. Jos syötät kaikille lapsillesi juustoa ja mittaat kasvavatko lapset niin kas: kaikki juustoa syövät lapset kasvavat. Onko tämä todiste siitä, että juusto toimii? Mitä jos päänsärkylääke tuotaisiin markkinoille pelkästään yhden tutkimuksen perusteella, että päänsärystä kärsineet raportoisivat itse, että päänsärky katosi, kun söi pillerin? Miksei homeopaatit tee satunnaistettua, kaksoissokkoutettua, plasebokontroillutua kliinistä tutkimusta, joka osittaisi, että homeopatia toimii paremmin kuin juomavesi? Onko syy sama kuin Valkee Oy:llä? Kun homeopaattinen lääkäri yksinkertiasesti vain kysyy potilaaltaan,  voitko paremmin, niin on hyvin tunnettua, että tässä tilanteessa monet potilaat vastaavat niin kuin ajattelevat lääkärin haluavan kuulla.

Suomen homeopaatit ry:n paras näyttö homeopatian tehosta osoittautuu roskatieteeksi.

Onko Asyra bioresonanssi homeopaattien ja ravintoterapeuttien huijaus?


Asyra-mittauksessa uhri pitelee käsissään kahta metallikartiota.

ASYRA™ PRO on digitaalisen homeopatian uusin aluevaltaus. Asyra-laite koostuu mittalaitteesta ja mittausta tulkitsevasta ohjelmasta. Laitetta käytetään Suomessa löytämään ne vitamiinit ja homeopaattiset valmisteet, joita uhrin tulisi ostaa. Ihoreaktioon perustuen voidaan testata ruoka-aineita, allergioita, raskasmetalleja, hormoneja, emotionaalisia häiriöitä, hammasongelmia, nikamat, toksiineja, homeita, aineenvaihduntaa… Se mitä laitteella voi tehdä, riippuu laitteen käyttäjästä. Jotkut löytävät jopa ravinnon lisäaineetkin, UV-säteilyn, radonin, ahdistuksen, unihäiriöt, hormonitasapainonhäiriöt. Siitepöly-, eläin- ja ruoka-aineallergioihin Asyra-tarjoaa myös siedätys mahdollisuuden. Allergia on sairaus, mutta ASYRA™PRO EI ANNA LÄÄKETIETEELLISTÄ DIAGNOOSIA. Se antaa vain tiedon, mille olet allerginen, mutta et voi liittää mittaustuloksia esimerkiksi lapsivakuutukseen, koska vakuutusyhtiöt eivät hyväksy menetelmää. Olet siis allerginen, mutta se ei ole lääketieteellinen diagnoosi. Minä en ymmärrä, miten moinen erottelu on mahdollinen, mutta ehkä näillä valelääkäreillä on jokin selitys, koska viranomaiset eivät ole puuttuneet asiaan.

Tässä youtube videossa (englannin kielinen) näytetään miten laite toimii. Uhri pitelee kahta metallisynteriä käsissään ja niiden kautta johdetaan heikko sähkövirta. Tietokoneen kuvaruudulla alkaa vilistää hauska grafikka. Aikaisemmissa malleissa homeopaatti kosketteli uhrin käsien akupisteitä, mutta automaatio on kehittynyt nyt niin pitkälle, ettei moiseen enää tarvitse vaivautua.

Testi kestää hämmästyttävän lyhyen aikaa, vain 3 minuuttia, mutta antaa monikertaisesti enemmän tietoa kuin yksikään verikoe. Laite siis kertoo, jos sinussa on jotain liian paljon tai liian vähän. Verrattuna mihin? Varmaan verrattuna normaaleihin terveisiin ihmisiin. No, siinä tapaukuksessa laitteella on varmaan tehty laajat kliiniset testit, joilla on selvitetty, milloin tulos on normaali ja milloin epänormaali. Laitteen valmistaja on vain unohtanut mainita kotisivuillaan näistä kalliista kliinisistä testeistä. Tai ehkä sittenkin asia on niin, ettei mitään testejä tarvita, sillä jokainen hoitaja voi vapaasti muokata ja lisäillä tietokantoja siten, että laitteen antamat tulokset ovat aina oikein.

Laitteen toimintaperiaate on mullistava. Laite kysyy keholta kysymyksen ja saa vastauksen suoraan kehon omasta fysiologiasta ilman että otetaan yhteyttä tietoisuuteen tai mielen kielikeskukseen. Kysymykset esitetään elektromagneettisena signaalina eikä sanoina. Kun bioenergiaa mittaava laite antaa vastauksen, se on sekoitus kehon fyysisistä, kemiallisista, tunteista ja henkisistä tiloista. Bionergiaa käytävän hoitajan taitoihin kuuluu systeemistä tulevan informaation ymmärtäminen ja tulkinta ja taito jatkaa tästä eteenpäin. Laite perustuu siis hölynpölyyn.

Laitteen yhteydessä mainitaan kiinalainen lääketiede, niin kuin uskomushoitojen yhteydessä yleensä tehdään, mutta muinaiset kiinalaiset eivät tieneet sähköstä mitään.

Teknisesti laite on galvanometri eli virtamittari. Kun uhri tarttuu laitteen kahvoihin, virtapiiri sulkeutuu ja heikko virta alkaa kulkea käsien kautta. Kun ainoa, mitä laite pystyy tekemään on pienen sähkövirran aikaansaaminen, niin miten on mahdollista yhden pienen ärsykkeen aiheuttaa niin paljon kompleksisia tuloksia? Mistä keho tietää, että kysyt maksasta etkä munuaisesta?

Testissä paljastuu runsaasti ongelmia, joita ei ole olemassa. Näihin saa hyödyttömiä parannuskeinoja. Jotkut niistä voivat olla mahdollisesti vaarallisia. Jotkut ovat naurettavia kuten detox-jalkakylpy. Menetelmä houkuttelee uhrit pois näyttöön perustuvan lääketieteen parista. Yhdeltä mieheltä poistettiin terve hammas turhaan, toiselle laite väitti ettei syöpää ole, vaikka kohta alkoi sytostaattihoito. Tuloksena olet yliherkkä yli komellekymmennelle aineelle ja elimistösi on epätasapainossa. Tarvitset homeopaattisia valmisteita ja kontrollikäynnin. Ja paljon rahaa.

Laitteen toiminnan voi osoittaa olevan totta tai humpuukia käymällä peräjälkeen kahdessa erillisessä mittauksessa. Mitaustulokset, jotka saa mukaansa, eivät voi olla kovin erilaiset. Paitsi ei sittenkään. Valmistaja ilmoittaa, että kahden peräkkäisen testin tulokset ovat aina täysin erilaiset.

Laitteen valmistaja puhuu bioenergisestä lääketieteestä. Lääketiede tässä yhteydessä on suuruudenhulluutta, mutta mitä sitten on bioenergia? Kukaan ei tiedä, sillä käsite on tieteelle tuntematon. Bioenergia ry pitää puuta bioenergiana, mutta tämä määritelmä ei sovi Asyra laitteeseen. Tähtisilmä blogisti kuitenkin valoittaa meille asiaa. Saksalaisen teoreettisen fysiikan professori Fritz Albert Popp, havaitsi, että vähäisinkin solu lähettää valohiukkasia, fotoneja. Popp kutsui niitä biofotoneiksi. Koska täsmällistä määritelmää bioenergialle ei alan kirjallisuudesta löytynyt, luonnonvoimien tutkimuksen suomalaispioneeri Esko Jalkasen (1921-2007) mukaan bioenergia on luonnon voimanlähde ja voima, jota ilman elämä ei ole mahdollista. Yleisen käsityksen mukaan tätä voimaa on tarjolla rajattomasti, mutta ehtona sen saamiselle on, että vastaanottokoneistot ovat kunnossa. Tutkimustoiminta bioenergian ympärillä on useissa  maissa nykyisin paljon laajempaa kuin mitä siitä nykyisin  edes tiedetään, koska voiman hallinnalla arvellaan olevan myös sotilaallista käyttöä ja siksi  tutkimustuloksista  saadaan niukasti tietoa.

Niilopediassa kerrotaan asiantuntevasti bioenergiasta mm. seuraavaa: Bioenergia on energiakenttä, jonka koko määrittelee kohteen hyvää tekevän, positiivisen energiatehon. Bioenergiaa voidaan mitata mm. varvulla ja heilurilla. Hyvin valaisevaa.

Sanakirjasta löytyy sellainen selitys, että bioenerginen lääketiede on vaihtoehtohoidoissa käytetty systeemi, joka käyttää energisiä taajuuksia diagnostisointiin, ennaltaehkäisyyn ja sairauksien hoitoon. Bioenergisen lääketieteen piiriin kuuluu akupunktio, homeopatia, laser- ja magneettikenttäterapia.

Asyra-testauksessa ei ole mitään järkeä, eikä sille löydy mitään järkevää tieteellistä näyttöä.

Asyra tutkimuksia tarjoavat mm,  Kovanen groupNahkari, ravintoterapeutti EvicennaLeepekkaJohanna Simberg-SundbergAmendiaMaan savuKehon Helinä, ravintoterapeutti Tiina OjalaLuomutila JärvenpääLehtivihreä

Huomattavan monella sivulla on varoitus: Asyra Pro ei anna lääketieteellistä diagnoosia, eikä sillä mitata sairauksia. Samaan aikaan luetellaan sairauksia, joihin laite tuo helpotusta.