Mitä huijareille kuulu nyt?


Valkee Oy valmisti varastoon korvavalolaitettaan, koska yhtiön viisi vuotta voimassa ollut CE-merkintä vanheni ja uuden saaminen olisi vaatinut lakimuutoksen takia näyttöä tehosta. Nyt varasto on myyty aika loppuun ja tuote on poistunut Prisman hyllystä. Tekesin rahoitus päättyi vuonna 2013, mutta alkoi uudelleen vuonna 2016, jolloin Valkee Oy sai taas 114.040 euroa. Käytännössä Valkee Oy on veronmaksajien rahoittama yritys, sillä rahoittajina on myös esim. SITRA. Enemmän rahaa on kuitenkin mennyt toiselle lestadiolaisyritykselle Chempolis, 11 miljoonaa, joten kateuteen ei ole syytä. Valkeen liikevoitto teki uuden ennätyksen 02/2016 ollen -1,551 miljoonaa euroa (ennätystappio). Omavaraisuusaste oli -55 %.  Omavaraisuusasteen ollessa alle 15 %, se on heikko. FDA ei hyväksynyt Valkee Oy:n terveysväitteitä, joten laitetta ei saa markkioida USA:ssa terveysväitteillä.Valkee Oy jatkaa kuitenkin tutulla kusetuslinjallaan ja väittää, että laite hoitaa mielialan vaihteluja. Valkeen myyntimestystä Jet Lagin hoitoon voi seurata vaikkapa Android Play kaupassa: HumanCharger sovelusta on ladattu 500 kpl ja saanut arvosanaksi 2,6.

Julkisuuden kalastelua varten perustettu Suomen Terveysjärjestö ry on kutistunut Suomen pahimman homeopaatin Merja Lindstömin omaksi temmellyskentäksi Skepsiksen myönnettyä 2014 huuhaa-palkinnon ja nimekkäiden lääkäreiden mm. Taija Sompin jätettyä yhdistyksen hallituksen. Olisko nimenvaihdostemppu  jälleen tarpeen?

Kilpirauhasen vajaatoimintaa väärään tieteelliseen teoriaan perustuen T3 lääkkeellä hoitaneella Taijalla Somppilla ei edelleenkään ole täysiä lääkärinoikeuksia JulkiTerhikin mukaan. Vesa Ilvesmäki kirjoittaa edelleen T3 ja eläinperäisiä lääkereseptejä, joten väitteet, ettei T3:a saa Suomesta ovat perättömiä. Terveysalan änkyröinnillä rahaa tienaavan Turpaduunarin mukaan vuoden pahimpia  änkyröitä olivat endokrinologeja arvostelevat Turpaduunarin tukijat. Seuraavaksi pahimpia änkyröitä olivat Skepsis ry:tä arvostelevat Turpaduunarin tukijat. Koska kilpirauhasen vajaatoiminnasta on tullut muotisairaus, niin siitä kärsivät kehoittavat kaikkia hieman pyyleviä naistuttujaan menemään lääkäriin ja vaatimaan ainakin T4-lääkettä. Siksi jopa joka kolmas resespti voi olla turha. Potilaat, jot­ka ovat normaa­leista ar­voista huoli­matta vakuut­tu­neita sii­tä, et­tä oi­reet selit­tyvät vajaa­toi­min­nalla, vaa­tivat hoi­toja ja nii­tä aloi­tetaan, vaik­ka ne ei­vät olisi to­della tar­peen.

Paolo Macchiarini italialainen huippukirurgi, joka asensi kantasoluilla vuorattuja keinotekoisia henkitorvia vakavasti sairaille potilaille ilman eettistä lupaa ja ilman ennakolta tehtyjä eläinkokeita saa jatkaa toimintaansa – Venäjällä. Paolo on tehnyt Venäjällä 4 keinotekoisen henkitorven asennusta. Kolme potilaista kuoli. Neljäs elää, koska Paolon putki poistetiin potilaalta ajoissa. Maaliskuussa 2016 Paolo sai potkut Karoliinisesta Instituutista. Kaksi Paolon palkannutta sai potkut Lääketieteen Nobel-palkinnon myöntävästä komiteasta ja Ruotsin poliisi tutkii, onko herra syyllistynyt tappoon. Paolon paljastanut toimittaja sai Ruotsissa suuren journalistipalkinnon. Paolon Lancetissa  2011 julkaistusta artikkelista on neljä kirjoittajaa ottanut nimensä pois ja Lancet on julkaisut epäilyn artikelia kohtaan. Vuoden 2014 artikkeli Nature Communications -lehdessä lienee väärennetty ja lehteä on pyydetty vetämään artikkeli takaisin.

Puhelinluetteloharhautus  on jatkunut entisenlaisena. Pienyrittäjät  kertovat vuodesta toiseen samaa tarinaa. Puhelinluetteloharhauttaja aloittaa ensin, että he haluavat päivittää omaa tietokantaansa yrittäjän puhelinnumeron. Sitten postista tipahtaa lasku, joka on jatkuvasti voimassa oleva sopimus. Toimintaohje on aina reklamoida laskusta ja reklamoida perintätoimiston laskusta. Yritys ei vie tapauksia oikeuteen, koska tietää häviävänsä siellä. Vaikka yritys nauhoittaa puhelut ja väittää sopimuksen syntyneen, niin sopimus syntyy vasta, jos yrittäjä maksaa laskun. Myös urheiluseurat ovat uhreina. Poliisin rikos­tie­to­jär­jes­tel­mästä löytyy noin 250 ilmoitusta, joissa Suomen Numerokeskus Oy on asianosaisena tai osallisena. Maakuntalehtien journalisisesta linjasta kertoo se, että Savon Sanomat on nostanut yrityksen  hallituksen puheenjohtajan lehden blogistiksi , eikä lehti kirjoita mitään näistä hämäristä bussneksista.

Rokkotteiden ja autismismin  välisen yhteyden tieteelliseen tutkimukseen on käytetty uskomattoman paljon rahaa ja työtä. Kaikki turhaan? Edelleenkin jotkut roskatiedesivut esittävät kieroja väitteitä ihmisten harhauttamiseksi. Esimerkiksi Turpaduunari perustelee asiaa autismin yleistymisellä. Rokkotteiden aiheuttamiksi sairauksiksi nämä huijarit valitsevat sellaisen, jonka syntymekanismi on epäselvä. Tiede on kuitenkin mennyt autismin kohdalla eteenpäin ja nyt tiedetään, että autismi alkaa kehittyä jo raskausaikana, ennen ensimmäistäkään rokotusta. Turpaduunari luottaa myös siihen, että hänen kohderyhmänsä ovat niin idiootteja, etteivät he lue englanninkielisiä tieteellisiä artikkeleita. Tässä  kirjoituksessa, jota Turpaduunari käyttää autismipelottelussa, todistetaan monin tavoin, että rokotteet eivät aiheuta autismia. MV-lehden valeuutinen on kumottu tässä blogissa. Myös Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump uskoo, että kun autismi puhkeaa samaan aikaan kun lapsia rokotetaan, niin se on todiste siitä, että rokkotteet aiheuttavat autismia. Miksi Donald Trump ei epäile, että vaippojen pois jättäminen aiheuttaa autismia, vaikka tapauksia on useita?

Pakurikääpää markkinoidaan edelleen syöpälääkkeenä.  Kliinisen farmakologian erikoislääkäri Annikka Kalliokoski kertoo, ettei pakurikääpä edelleenkään tehoa syöpään. Millekään hoidolliselle väitteelle ei ole löytynyt näyttöä ihmisillä tehdyistä tutkimuksista.

Asyra bioresonanssi -huijauksesta kirjoitin vuonna 2014. Huijaus toimii edelleen ja sillä tekee rahaa jopa lääkärit. Ehdotin, että käy peräjälkeen kahdessa mittauksessa. Systeemi on niin humpuukia kuin voi ollakin, joten se paljastuisi peräkkäisillä mittauksilla. Vuoden kuluttua Yle tekikin testin. Jo ennalta saattoi arvata, että testitulokset eroavat toisistaan täysin. Selitys on mainio: Mittalaite lähettää informaatioita kehoon eli mittaus häiritsee seuraavaa mittausta viiden viikon ajan. 🙂

Elävän veren kuvajaalla Happy pH Oy:llä ei sensijaan mene hyvin. Taloussanomien mukaan yhtiöllä on 31.12.2017  julkaistu protesti 4 531 € summalle. Myös internetsivut ovat kiinni. Liikevaihto on kasvanut 234 000 euroon, mutta voitto on pysynyt vaatimattomana. Radio rockin haastattelussa yhden miehen yhtiön Rauno Moilainen yllättää. Rauno selittää, että jo 1200-luvulla tiedettiin, että verressä on niitä asioita (parasiittejä). Samoin tiedettiin, että naisen klitoris on paljon suurempi, mutta 1900-luvulle tultaessa asiat häivytettiin. Viranomaiset eivät ole puuttuneet Rauno Moilasen toimintaan.

Mainokset

MTV3 valehtelee: Lääkärit valehtelevat


MTV3 väittää, että lääkärit valehtelevat. Väite on perätön. Kuolinkouristuksissa kamppailevalle MTV3 uutiselle on käymässä kuin taannoin 45 minuuttia tutkivalle ohjelmalle. Ennen lopetusta julkaistaan täyttä paskaa.

MTV3 ei tehnyt juttua Suomen Lääkärilehdestä. MTV3 ei tehnyt juttua Potilaan lääkärilehdestä. MTV3 ei tehnyt juttua Hyvä terveys lehdestä. MTV3 päätti päästää julkisuteen tunnetun huijarin ja roskatiedelehdellä hölmöiltä rahaa lypsävän Lynne McTaggartin, joka on”Mitä lääkärit eivät kerro sinulle” roskajulkaisun päätoimittaja. Haastatetavan valinta on toimituksen päätös. Jutun on kirjoittanut Tanja Huutonen.

MTV3 myös valitsee jutun näkökulman. Tässä tapauksessa näkökulma on se, että Lynne on menestyvä bussness nainen. Niin menestynyt ja rikas, että nainen ei tee lehteä rahan takia. Hahaha ahhahaha. Ja MTV3 nieli kaiken.

Kun MTV3 esittää väitteen, että suomalaiset lääkärit valehtelevat potilailleen, niin väite on niin hävytön, että samassa yhteydessä tulisi hyvän journalistisen tavan mukaan antaa suomalaiselle lääkärille mahdollisuus puolustautua. Suomalaista lääkärikuntaa saa edustaa Matti Uusituvan HS:n haastattelu KAKSI VUOTTA SITTEN. Jutusta ei mitenkään selviä, mitä tekimistä Matti Uusituvalla on nyt käsiteltävänä olevan lehden kanssa.

MTV3 väittää jutussaan, että homeopatia toimii paljon paremmin kuin perinteiset lääkkeet. Mitään perusteluja MTV3 ei esitä, vaikka tieteellinen näyttö kertoo, että homeopatia ei eroa mitenkään plasebosta ja lääkkeitä ei hyväksytä markkinoille ellei niiden tehosta ole näyttöä. Huijareilla on nykyisin tapana väittää, että homeopatia on tehokasta, mutta kyllä MTV3:n velvollisuus on tarkistaa tällaisten väitteiden todenperäisyys.

 Lynne on rokotevastustaja ja tunnettu uskomushoitojen kannattaja. Hän on väittänyt ihmisten kuolleen rokotteeseen, jota ei ole edes olemassa. Hän on kirjoittanut kokonaisen kirjan joka  on pseudotietteellinen väärinymmärrys kvanttifysiikasta (The Field). Voisiko MTV3 perustella  haastateltavan valinnan ja näkökulman valinnan?

MTV3 julkaisee uskomatonta ravintoroskatiedettä makuja-osiossaan


Olen jonkin aikaa seurannut talousvaikeuksissa (omavaraisuusaste 1 %) piehtaroivan MTV3 tapaa jakaa ravintoneuvoja makuja-palstalla. Makuja-sivuston pääasiallinen sisältö on varastettuja käännöksiä netin epämääräisiltä sivuilta, blogeista, roskatiedesivuilta ja lehdistä.  Kirjoitukset ovat niin virheellisiä, että kukaan ei uskalla ottaa niitä nimiinsä, vaan kirjoitukset julkaistaan nimettöminä. MTV3 on levittänyt viimeviikkoina uskomattoman määrän roskatiedettä.

Katsotaanpa tämän päivän tarjontaa.

Smoothiet vähentävät turvotusta. MTV3 perustaa väitteensä sille, että tuotteen repseptissä on banaania ja pähkinöitä, joissa on magneesiumia. MTV3:n lähde popsuger. Mikä vitun POPSUGER? Kyse on Jenny Sugar nimisen tyttösen kirjoituksesta. Popsugeriin voi kuka tahansa lähettää kirjoituksia. Hän esittää, että smoothie tehoaa kuukautisvaivoihin. Resptissä on magnesiumia (fineli) noin 60 mg. Normaalisti ruuasta suoalainen saa suositusten mukaisesti 300 mg päivässä. MTV3:n jutusta jää täysin arvoitukseksi, miksi 60 mg smoothie muuttaisi mitenkään oleellisesti tilanetta, niin että massuvaivat paranisivat. Alkuperäinen kirjoittaja käyttää lähteenäään Huffingtonpostia, joka on näissä asioissa aivan viihdelinjalla. MTV3:n esittämään väitteeseen turvotuksen vähenemisestä alkuperäinen kirjoittaja ei esitä lähdettä. Näin ollen MTV3:n ei pysty esittämään mitään näyttöä väitteelleen.

green-682620_640

Valkosipuli on ruoka-ainehuijareiden suosikki. MTV3 lataa täysillä väittämällä , että valkosipulilla olisi jotain tekemistä syövän ennaltaehkäisyn kanssa. Perusteettomat syöpäväitteiden takana on aina rotta tai petrimaljakoe, jossa ruoka-ainetta tai sen sisältämää ainetta käytetään kokeessa hurjia määriä. Sen sijaa oikeaa todellista ihmisellä tehtyä alkeellisintakaan syöpätutkimusta, joka osittaisi esimerkiksi valkosipulin todellisen tehon, ei ole koskaan olemassa. Esimerkiksi MTV3:n väite, että amerikkalaistutkimuksen mukaan valkosipulin sisältämä rikkivety voi olla peräti 100 kertaa tehokkaampi lääke tuhoamaan kampylobakteereita kuin moni yleinen antibiootti, perustuu tähän juttuun. Tutkimuksessa tutkittu aine ei tietenkään ole rikkivety, joka on  myrkyllinen, mädälle kananmunalle haiseva kaasu vaan  4,5-dithia-1,7-octadiene eli diallyl disulfide. Tutkijat oikein korostavat , ettei valkosipulin syöminen auta mitään. Mikä on selityksenne väärän tiedon jakamisesta suomalaislle MTV3?

10.9.

MTV3 saa rahansa mainoksista, joissa väitetään, että kolmessa päivässä muisti paranee. No ei saatana parane! Kysymys kuuluu, onko MTV3 perustanut roskatiedesivustonsa yhteistyössä roskatieteellä myytävien tuotteiden myyjien kanssa. Revitalum Mind Plus tuotetta markkinoivilla sivuilla haatatellaan neurologi Raimo Kivistä. Neurologi Raimo Kivinen on keksitty henkilö, koska PubMed ei tunne häntä. Kun humpuukikauppiaat aikasemmin tyytyivät keksimään vain testihenkilöitä, niin nyt jo asiantuntijatkin ovat keksittyjä. Tämä asiantujija paljastuu keksityksi myös siinä, mitä kuraa hänen suuhunsa on laitettu ”Totesimme bostonilaiskollegojen kanssa pelottavan tosiasian: Alzheimerista ja dementiasta kärsivien määrä on kasvanut jyrkästi vuodesta 2005 lähtien.” Ensinnäkin mikään ”Raimo Kivinen” ei ole tätä trendiä keksinyt eikä kukaan oikea tiedemies pidä tällaista tilanetta ”pelottavana”, koska siihen ei liity mitään pelättävää.”Raimo Kivinen” on siinä mielessä kova jätkä, että hän on tiivistänyt ”puhdataan ilman, 12 tunnin unen, 4 tunnin liikunnnan, useita satoja euroja maksavan puhtaan ruuan ja hieronnat  yhteen pilleriin. Se on kova suoritus mieheltä, josta kukaan ei ole kuullut koskaan mitään, joka ei ole julkaissut yhtään tieteellistä artikkelia ja joka ei ole töissä missään lääkäriasemalla. Tuotteen todellista sisältöä on vaikea selvittää, mutta pääasiallinen aine on Bacopa Monnieri yrtti.

 

 

 

Epäilyttäviä uutisia: Julkaisiko Iltalehti piilomainoksen?


Iltalehti kehuu Kenzon youtube mainosta aivan kummallisella ylistyksellä. Iltalehden mielestä kyseessä on paras parfyymimainos ikinä. Itse kirjoituksessa keskitytään videon teknisten tuotantotietojen kuvaamiseen. Iltalehti ei vertaa mainosta mihinkään toiseen nimettyyn mainokseen, ei haastattele asiantuntijaa, joka voisi kertoa, poikkeaako mainos jotenkin edukseen. Mitään kritiikkiä ei esitetä eikä mainoksen poikkeuksellisuutta perustella mitenkään. Piilomainosväitettä vastaan puhuu se, että jutun on kirjoittanut Milja Haaksluoto, joka lienee toimittaja. Journalistien työehtosopimus kieltää piilomainosten teon.

Rokotevastustajat innostuivat perussuomalaisen ministeri Mattilan ehdotuksesta rokotteiden vakavien haittavaikutusten korvausjärjestelmästä


 

Ajaako ministeri Mattila (ps) oikeasti muutosta nykyiseen korvausjärjestelmään vai haluaako ministeri Mattila (ps) vain herättää keskustelua rokotteiden haitoista? Miksi kaikista sosiaali- ja terveydenhuollon aiheista ministeri Mattila (ps) nostaa virkakautensa aluksi ensin esiin rokotteet? USA:ssa on käytössä korvausjärjestelmä, jossa maallikkojury päättää asiantuntijoita kuulemalla, maksetaanko korvauksia. Korvauksia on maksettu, vaikka kaikki asiantuntija ovat kiistänneet oikeuden, säälistä ja hyvän tarinan perusteella.

Kokoomuslainen sisäminsteri Petteri Orpo on ehdottanut valtion tulo- ja menoarviossa tulonsiirtoa veronmaksajilta yrityksille. Neljän miljoonan euron panostuksella saataisiin 14 miljoonan euron säästöt työnantajille – aloittamalla vesirokkorokotukset. Tämä ei ole oikein sopinut sosiaalidemokraateille, mutta sopi entiselle sosiaali-ja terveysmisteri Mäntylälle (ps). Ennen budjettiriihen käynnistymistä perussuomalaiset vaihtoivat Mäntylän (ps) Mattilaan (ps), joten uuden ministerin kädenjälki tulee näkyviin vasta budjettineuvotteluissa.

Ministeri Mattila tulee alueelta, jolla Magneettimedia on harjoittanut valheellista, rokotteiden vastaista kampanjaa jo vuosia.

17.9.2016

Hallituksen esityksessä vesirokkorote edelleen on. Tämä on hyvä sillä, perussuomalaisten Perussuomalaisten Sosiaali- ja terveyspoliittinen ohjelma 2015 kertoo, että ”Uusia rokotteita kansalliseen rokotusohjelmaan harkitessa on niiden turvallisuudesta oltava kattava näyttö.”