Valkee korvavalo: Oliko tutkijoilla eettisen toimikunnan lupaa kuvata ruumista korvavalot korvissa?


image

Tampereen yliopiston sairaalassa tutkittiin Valkee Oy:n korvavaloa. Tutkijat laittoivat ruumiinavauksen yhteydessä ruumiin korviin korvavalot ja kuvasivat kuolleen avatun pään ensin ruumiinavauslaboratorion valot päällä ja sitten siten, että laboratorion valot sammutettiin. Tarkoituksena oli selvittää, tunkeutuuko korvavalo kallon läpi. Varoitus, ei herkkähermoisille: kuva löytyy täältä. Kuvalle on jo ehdotettu IgNobelia.

Tutkijat kertovat artikkelissaan, että ruumiinavaus kuuluu tutkimukseen ”Tampere Sudden Death Study”. Jos suomalainen kuolee sairaalan ulkopuolella, hänelle tehdään oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus kuolinsyyn selvittämiseksi. Äkillisesti kuollutta saadaan käyttää tutkimuksissa ilman kuolleen oman tahdon selvittämistä ja ilman omaisten lupaa, jos tutkimuksella on eettisen toimikunnan lupa.

Jokin aika sitten Yle esitti dokumentin Tiede pahan palveluksessa, joka kertoi Natsi-Saksan ihmiskokeista juutalaisilla. Sodan jälkeen pidettiin Nürnbergin oikeudenkäynti, jonka seurauksena syntyi niin sanottu Nürnbergin säännöstö. Säännöstön ensimmäinen kohta on ehdoton koehenkilön tietoisen suostumuksen periaate. Sama periaate on myös nykyisin käytössä olevassa Helsingin julistuksessa

Kun siitä periaattesta tingitään, ettei ihmiskokeeseen pyydetä lupaa, niin perustelujen pitää olla tietenkin erittäin vahvat. Muussa tapauksessa Ylen dokumentissa oleva tapaus, missä natsit keräsivät juutaisten ruumiita tutkiakseen heidän rotupiirteitä, olisi ihan hyväksyttävää. Kysymys kuuluu nyt, mikä on niin merkittävä syy, että Valkee Oy:n korvavalo voidaan laittaa lääketieteellisessä ruumiinavauksessa olleen äkkikuolleen korviin? Valkeen korvavalohan kuuluu niin sanottuihin uskomushoitoihin. Sen toimivuudesta on yhtäpaljon näyttöä kuin homeopatiasta eli ei siis mitään. Laitteella ei pyritä pelastamaan ihmishenkiä, vaan pikkuisen parantamaan syyspimeästä kärsivän pahaa oloa, kaamosmasennusta. On siis erittäin vaikea keksiä, millä eettisellä perusteella tutkimus on tehty ilman omaisten tai kuolleen lupaa. Mutta ehkäpä eettisen toimikunnan päätöksestä löytyy selitys. Pyysin tuttavaani tilaamaan eettisen toimikunnan päätöksen R09097.

Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueen alueellinen eettinen toimikunta on käsitellyt asiaa ETL-koodi R09097 kokouksessaan 19.5.2009. Siis lupa on myönnetty ennen kuin korvavalo tuli markkinoille. Hakemuksen jättäjä on Pekka Karhunen. Eettinen toimikunta päätti antaa puoltavan lausunnon ruumiinavauksessa otettavien näytteiden osalta todeten, että tutkimussuunnitelma ja siihen liittyvät asiakirjat ovat eettisesti hyväksyttäviä ja täyttävät lääketieteellisen tutkimuslain (488/1999, muut. 295/2004) ja asetuksen (986/1999, muut. 313/2004) vaatimukset. Tutkimus on ”Akuuttien sepelvaltimotapahtumien ja sydänäkkikuoleman geneettiset ja hankitut riskitekijät ja ennaltaehkäisy”.

Asiaa käsiteltiin toisen kerran 14.6.2010. Korvavalo oli tulossa markkinoille. Tutkijat lisäsivät tutkimussuunnitelmaan kohdat 1 ja 3, ikäryhmän laajennus ja uudet tutkijat. Eettinen toimikunta hylkäsi kaksi lisäystä kohdat 2 ja 4, koska ne olivat uusia tutkimuksia, jotka tulee esittää uusina lausuntopyyntöinä.

Kolmannessa käsittelyssä 13.9.2010 Eettinen toimikunta hyväksyi lisäykset 5 ja 6, jotka koskivat omaisia.

Ruumiista sai siis ottaa kudosnäytteitä sydänäkkikuolemissa. Yksi tällainen ruumis päätyi sitten korvavalotutkijoiden käsiin. Ainakaan näiden papereiden perusteella menettelylle ei ollut asianmukaista eettistä lupaa. Ovatko natsitohtorit palanneet vai onko asialle jokin oikea selitys? Mieleen tulee erään valelehden entinen nimi:
MITÄ VITTUA?

Mainokset

22 thoughts on “Valkee korvavalo: Oliko tutkijoilla eettisen toimikunnan lupaa kuvata ruumista korvavalot korvissa?

  1. Odotan vielä vastauksia edelliseen kirjoituksen pohjalta jääneisiin kysymyksiin. Miksi näköaivokuorella ei näy muutoksia jos mitattu ilmiö on retinalta peräisin?

    Nyt tutkijoita on syytetty jo huijareiksi ja natseiksi. Löytyisikö argumentteja käytettyä tiedettä vastaan?

    • Miksi pitäisi? Katso kirkasvalolampulla tehtyihin tutkimuksiin. Löytyisikö argumentteja blogikirjoitusta vastaan. Toivon todella, että myös eettinen lupa löytyy jostain.

      • No esimerkiksi siksi että aivosähkökäyrässä havaittiin muutoksia. Jos valo on korvassa ja väität että retina osallistuu jotenkin mitatun vasteen tuottamiseen, niin retinan tuottamat signaalit ajautuvat silmästä näköjuostetta pitkin primääriselle aivokuorelle, joka sijaitsee takaraivolla. Jos takaraivolla ei näy mitattavaa signaalia, sun teoriasi on todennäköisesti väärä ja joku muu kuin retinan aktivoituminen aiheuttaa havaitun EEG signaalin.

        Kirkasvalolampuilla odottaisin näköaivokuoren aktivoituvan koska lamppua pidetään kasvojen edessä, jolloin retinan ja näköjuosteen aktivoituminen on selviö.

        Minusta tuntuu että aivotutkimus tai neurotiede ei ole tämän blogin kirjoittajalle kovin tuttu aihe.

    • Odotan vastauksia, miksi aloititte laitteen aggressiivisen myynnin ja markkinoinnin ennen kuin oli kiistatonta tutkimusnäyttöä. Pieni kärsivällisyys olisi voinut teille Valkeen lobbareille olla jopa eduksi.

      • Pysytäänkö aiheessa?

        En liity ko firmaan, enkä pysty vastaamaan noihin kysymyksiin. Omasta mielestäni myös markkinointi on aloitettu liian varhain, mutta se ei liity mitenkään tämän tutkimuksen tuloksiin.

        Nyt keskustellaan kolmannen osapuolen tekemästä tutkimuksesta, joka on vertaisarvioitu PLOSin eikä jonkun keravalaisen biologin toimesta. Suoraan sanoen ottaa pattiin tuo teidän harjoittama älyllisesti epärehellinen kritiikki ja ihmisten kiusaaminen nimimerkin takaa.

      • Voisitko perjantai täsmentää, mitä tarkoitat tässä yhteydessä sanaparilla ”älyllinen epärehellisyys”? Ei kertakaikkiaan avaudu. Markkinointi kyllä liittyy tähän kaikkeen erittäin lujasti. Kuinka monta vuotta onkaan tuotetta markkinoitu ja taas yritetään jälkikäteen tieteellisesti perustella, miksi tuote toimii ja miksi sitä on siis saanut myydä terveystuotteena jo pidempään kuin puoli vuosikymmentä.

      • Älyllinen epärehellisyys on termi josta löytyy hyvä wikipedia -artikkeli. Liimaan sen tähän. Ehkä tunnistat oman käytöksesi tuolta, mutta en laske sen varaan.

        ”Älyllinen epärehellisyys on epärehellisyyttä ajattelussa tai kommunikoinnissa. Esimerkiksi:

        Sellaisen näkökulman kannattamista, jonka itse tietää vääräksi tai harhaanjohtavaksi. Sellaisen asian puolesta puhumista, jota puhuja ei tiedä todeksi, ja jonka todenperäisyyttä ei ole vaivautunut tarpeellisessa määrin selvittämään. Tietoinen sellaisten asiaankuuluvien seikkojen kertomatta jättäminen, jotka tiedetään oleelliseksi. Retoriikka on älyllistä epärehellisyyttä, kun sitä käytetään vahvistamaan omaa agendaa tai itselle tärkeitä uskomuksia huolimatta muuta osoittavista todisteista. Jos henkilö on näistä todisteista tietoinen ja ymmärtää mihin johtopäätökseen ne johtavat, mutta pitää silti kiinni muusta näkemyksestä, hänen toimintansa on älyllisesti epärehellistä. Jos taas henkilö ei ole tietoinen todisteista, mikä tahansa mielipide on tietämättömyyttä, vaikka sattuisikin olemaan oikea. Jos henkilö on tietoinen, että kannan muodostamiseen asiasta liittyy muitakin todisteita, mutta jättää ne tarkistamatta ja käsittelee asiaa varmistettuna, on toiminta älyllisesti epärehellistä.

        Termiä älyllisesti epärehellinen voidaan myös väärinkäyttää retorisena keinona väittelyssä vastapuolen mustamaalaamiseen. Tämä teko itsessään on älyllisesti epärehellistä, käsitteen tai fraasin tietoista väärinkäyttöä.

        Älyllistä epärehellisyyttä ei ole epäselvä kielenkäyttö, merkittävien seikkojen sanomatta jättäminen tai käsitteiden väärinkäyttö silloin, kun se aiheutuu rehellisestä tiedon puutteesta tai objektiivisen keskustelun ja objektiivisen ajattelun periaatteiden tuntemattomuudesta.”

      • Olen ehdottomasti sitä mieltä, että käytät muiden mielipiteiden torppaamiseen tuota sanontaasi ”älyllisestä epärehellisyydestä”, koska se soi omissa korvissasi jotenkin älykkäältä. Tuollaisella sanaparilla yleensä puolustaudutaan, kun argumentit ovat vähissä.

      • Jokaisella on oikeus mielipiteeseen ja kaikista asioista ei tarvitse olla samaa mieltä.

        Faktat ovat sitten toinen juttu. Luettelen muutaman faktan:

        – Valo läpäisee kallon ja pääsee aivoihin.
        – Mitä sen jälkeen tapahtuu, vai tapahtuuko mitään, ei tiedetä.
        – EEG:ssä havaittu muutoksia.
        – Aiheuttaako EEG-muutoksen korviin johdettu lämpö vai aivoihin johdettu valo, ei voida tietää.
        – EEG -muutokset eivät aiheudu retinan aktivoitumisesta.

        Nämä faktat saa teilata hyvillä argumenteilla.

  2. Aivosähkökäyrän muutokset ovat plaseboa. Kokeen plasebokontrolli on pielessä, niin kuin usein, kun uskomushoidosta saadaan jokin tulos. Silmävalo voi vaikuttaa myös käpyrauhaseen.

    • Joo, tämä keskustelu ei taida nyt edetä mihinkään. Kiitos ja hyvää jatkoa itse kullekin.

      • Ikävää että et pystynyt vastaamaan mitään plasebosyytöksiin. Et sanonut mitään eettisen luvan puuttumisesta. Sinusta on ok siteerata plos onessa roskalehdessä julkaistua tutkimusta, jota on manipuloitu? Entäpä miksi tutkijat viittaavat siniseen valoon, kun kuvastakin näkee, että sininen valo absorboutuu kudokseen ja vain punainen valo etenee. Huomasitko, ettei tässäkään tutkimuksessa saatu esiin sellaisia vaikutuksia, joita laitteella väitetään olevan?

      • Muuten, Valkee Oy esitti, että kirkasvalotutkimuksissa havaittu vaste johtui valosta kallon läpi, ei silmien kautta, koska kokeita ei tehty kypärä päässä 🙂

      • Koska korvavalo ei aiheuta mitään reaktiota, niin asiantuntijat selittävät asiaa sillä, että kenties korvavalo ei pääse kallon läpi. Tätä teoriaa tukee se, että Valkeen tutkimuksen mukaan 0,5 lumenin valolla ja 9 lumenin valolla saadaan sama vaikutus. Heti kun jokin tutkimustulos löytyy, niin siitä seuraa, että korvavalon on pakko päästä kallon läpi. Kun Tampereen dosentit ovat tässä löytäneet jonkun reaktion, niin heidän olisi pitänyt tajuta, että aivojen kuvaaminen on turha tutkimus.

      • Aikoinaan, kun Valkee vielä luuli, että korvavalo voisi vaikuttaa samalla mekanismilla kuin kirkasvalolamppu, he markkinoivat tuotettaan lauseella ”valon lyhin tie aivoihin”. Ikään kuin korvavalo toimisi paremmin, kun matka on lyhempi. Matkalla ei ole kuitenkaan mitään merkitystä ja vastasin tähän harhaanjohtavaan mainontaan väittämällä, että kuuloluut estävät valon pääsyn korvakäytävän kautta aivoihin.

      • Minun ei tarvitse vastata mihinkään syytöksiin. Yritän argumentoida parhaan tietämykseni mukaan. En ole pätevä kommentoimaan eettisen luvan mahdollisia puutteita kun en ole mitään lupaa nähnyt. En ole myöskään vakuuttunut mistään manipulointiväitteistä.

        Kyllähän tuossa tutkijatkin toteavat ihan selvästi, että tarkat mekanismit ovat vielä hämärän peitossa ja paljon spekuloitavaa jää. Jos olet kovasti eri mieltä tutkimuksen menetelmistä tai tuloksista, niin rohkaisen kirjoittamaan vastineen. Se vie tiedettä eteenpäin toisin kuin anonyymit kirjoittelut, kuten omani.

        Sinänsä on ihailtavaa, että olet valmis käyttämään asiaan paljon aikaa ja menemään melko pitkälle tässä missiossasi. Toivotan rentouttavaa iltaa.

  3. Korvakäytävää lämmittävällä LED-valolla saa varmasti EEG:ssä muutoksia aikaan, silmien kautta mahdollisesti tapahtuva stimulaatio lienee poissuljettu. Aika heikkolaatuista tutkimusta joka tapauksessa.

  4. Päivitysilmoitus: Ruotsissa paljastui hurja tiedevilppi – potilaita kuollut | Roskatiede

  5. Missä viipyvät taas Valkeen tilinpäätöstiedot? Viimeisin tilivuosi heillä päättyi helmikuun lopussa 2016, joten liikevaihto ja voitto/tappio pitäisi olla jo julkista tietoa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s