Suomalaisesta valeyliopistosta on valmistunut 2 valetohtoria ja yksi valekunniatohtori


Lönnrot-yliopistosta tohtorin tutkinnon saaneet kaksi opiskelijaa, ovat tehneet valituksen eduskunnan oikeusasiamiehelle, kun tutkinto ei kelpaakaan. Lönnrot-yliopistossa nimittäin ei voi suorittaa suomalaista yliopistotutkintoa (kandidaatin, maisterin, lisensiaatin tai tohtorin tutkinto), eikä se näin ollen hyväksytty myöskään missään muussakaan Eu-maassa. Opetus- ja kulttuuriministeriö pitää tapaa, jolla säätiö rinnastaa itsensä suomalaisiin yliopistoihin, harhaanjohtavana ja on antanut yliopistolle varoituksen. En tiedä, mihin varoitus perustuu, koska valeyliopistot eivät kuulu tämän ministeriön alaisuuteen. Koska valeyliopisto on toiminut vain vähän aikaa, niin valetohtorintutkinnon ostaneet ovat valmistuneet poikkeuksellisen lyhyessä ajassa, mikä herättää epäilyjä koulutuksen laadun ja vaativuuden suhteen. Opiskelijoiden on täytynyt arvata valetutkinto kelvottomaksi, mutta ehkä heille on tullut yllätyksenä, että kun todistusta yrittää käyttää, niin joku tarkistaa tutkinnon todenperäisyyden. Kun juoni ei toimi, niin sitten halutaan rahat takasin.

Oulun yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta Kajaanissa lakkautettiin 2010, jolloin joukko paikallisia professoreita jäi työttömäksi. Heti alettiin selvittää, voisiko tilalle perustaa nettiyliopiston. Aihetta käsiteltiin Kajaanin hallinnossa ja opetusministeriössä. Kävi selväksi, että yliopistolaissa on lueteltu kaikki Suomen yliopistot eli tarvitaan eduskunnan tekemä lainmuutos. Alunperin oli tarkoitus kouluttaa opettajia alakouluun, yläkouluun ja lukioon. Asialle ei lämmetty. Loppuvuodesta 2011 perustettiin kuitenkin säätiö, Lönnrot yliopistosäätiö ja toiminta käynnistyi 200 000 euron alkupääomalla. Yliopisto laati itse itselleen säännöt toukokuussa 2012. Siten perustettiin nettiyliopisto, joka tarjonnut maksullista opetusta ainakin niille kymmenelle opiskelijalle, jotka ovat nyt tehneet valituksen kuluttajavirastoon. Aivan outoa on, että joku taho on myöntänyt näihin valetohtoriopintoihin 7000 euroa apurahaa, jota nyt sitten kinutaan takaisin. Eikö mitään tarkistuksia tehdä apurahojen hakuvaiheessa?

Valeyliopiston valerehtorina toimii Pertti Yli-Luoma. Mies on pihalla kuin lumiukko asiaan liittyvästä lainsäädännöstä. Vai onko? Kun yliopistoa yritettiin saada lailliseksi virallista tietä, on Pertti Yli-Luomalle tullut täysin selväksi, mikä on lainsäädännöllinen tila Suomessa. Pyritäänkö selvää virallista totuutta vastaan inttämällä hämärtämään tilanetta?

Kaikkein surullisin huiputus oli Juhani Palmun kunniatohtorin arvo. Juhani Palmu on jo 70-vuotias mies, joten hänen on itse vaikea olla tietoinen nettimaailman kaikista koukeroista. Mutta kyllä jonkun niistä 300 vieraasta, jotka kokoontuivat kunniatohtorin vihkitilaisuuten, olisi pitänyt älytä, että kun valeyliopistostatus paljastuu, niin valekunniatohtorin arvonimi on pelkästään häpeäksi.

Miksi kukaan heistä ei sanonut mitään?

Vihkimisen suoritti Hannu Kahakorpi.

Lönnrot-valeyliopiston facebook-sivuilla on kuva, jossa lukee yliopisto ja korkeakoulu. He eivät siis ole kyenneet päättämään, kummasta on kyse. Tai sitten kun käyttää molempia, opiskelijoita saadaan enemmän. Sivuston sisältö ei ole yliopistotasoista. Se näyttää luontoaktivisti-kultturiharrastaja-viherpiipertäjä-sivuilta.

Lönnrot-yliopisto on Suomen ensimmäinen verkkoyliopisto. Sen toiminta perustuu säätiölakiin. Näin he väittävät. Säätiölaissa ei kuitenkaan puhuta mitään tohtoreista, tutkinnoista tai opetuksen tasosta tai laadunvalvonnasta. Nämä keskeiset asiat eivät siis perustu säätiölakiin. Ne perustuvat valerehtorin laatimiin sääntöihin, jotka säätiön valehallitus on hyväksynyt. Bolognan prosessi on korkeakoulututkintojen harmonisoimiseksi Euroopan unionissa käytössä ollut menetelmä. Lönnrot yliopisto väittää integroituneensa tähän systeemiin niin, että Lönnrot-yliopiston tutkinnot ovat laadullisesti verrattavissa muihin Euroopan yliopistoihin, jotka seuraavat Bolognan prosessia. Tämä on silkkaa kakkaa. Eurooppalaisten yliopistojen laatua ei seurata Bolognan prosessilla, vaan Bolognan prosessilla pyritään saamaan eri maiden laatuarvioinnit yhteneväisemmiksi ja vertailukelpoiseksi. Kukaan ei ole tarkistanut Lönnrot-yliopiston laatua eikä se ketään kiinnostakaan. Yleensä yliopistoon pyritään ja suurin osa hakijoista karsitaan.

Valeverkkoyliopisto on selvästi liiketoimintaa. Verottaja vaatii nykyisin erottamaan liiketoiminnan säätiöstä omaksi osakeyhtiöksi. Näin kävi esimerkiksi sairaalatoimintaa harjoittavalle Caritas-säätiölle. Verottajan puuttumiseen asioihin menee 2-3 vuotta.

Lönnrot-yliopisto on ollut myrskyn silmässä jo jonkin aikaa. Mutta ei ole ottanut virallisesti mitään kantaa esitettyyn arvosteluun. Kriisiviestinnässä olisi parantamisen varaa. Varsin hämärää, ettei hintoja löydy mistään.

Koulutusta saa järjestää Suomessa. Kampaajia, personal trainereita, ravintovalmentajia ja liikennelentäjiä koulutetaan yksityisesti. Mutta se mitä ei saa tehdä, että väittää olevansa yliopisto,vaikka ei sitä ole, koska se johtaa ostajaa, kuluttajaa harhaan.

Advertisements

One thought on “Suomalaisesta valeyliopistosta on valmistunut 2 valetohtoria ja yksi valekunniatohtori

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s