Antti Heikkilä ja Josif / Josef


Antti Heikkilän mielestä Pekka Puska on kuin Josif Stalin.

Antti Heikkilän joulublogi (26.12.213) tituleeraa THL:n Pekka Puskaa miehenä, joka tappoi valtiovainoissa 20 miljoonaa ihmistä (Isä Aurinkoinen). Pöyristyttävä vertaus. Kun hauptsturmführer antaa esimerkin, niin VHH-lauma saa luvan käyttää vihapuhetta. Ja sitä käytetään. VHH-uskovaiset ovat yksi agressiivisimmista joukkioista, sen tietäävät alan tutkijat, toimittajat ja blogistit. On vaikea keksiä halventavampaa nimitystä kuin Isä Aurinkoinen.

Antti Heikkilä on etusivullaan ylentänyt itse itsensä Suomen johtavaksi ravintoasioihin perehtyneeksi lääkäriksi, vaikka hänellä ei ole ravitsemustieteen opintoja ja parhaat kirjalliset näytöt ovat keittokirjoja. Valkoisessa takissaan hän näyttää aivan kuin enkeliltä, joka jakaa junamatkustajat vasemmalle ja oikealle.

Vuoden viimeisessä blogissaan Heikkilä kirjoittaa myös rokotteista. Hän ei ole koskaan ollut rokotetutkimuksissa mukana eikä ole infektiolääkäri. Mistä oikein on kysymys? Asiaa ovat tutkineet australialaiset. Stephan Lewandowsky et al kirjoittavat Psychological Science lehdessä, ”NASA FAKED THE MOON LANDING—THEREFORE (CLIMATE) SCIENCE IS A HOAX: AN ANATOMY OF THE MOTIVATED REJECTION OF SCIENCE”. Suomeksi: Suuret lääkeyhtiöt salaavat rokotteiden vaarallisuuden – siksi THL:n rasva ja ruokasuositukset ovat huijausta: tieteen hylkäämisen motiivit. Henkilö, joka uskoo rasva ja ruokasuositusten perustuvan laajaan salaliittoon, uskoo paljon keskimääräistä todennäköisemmin myös muiden vakiintuneiden totuuksien olevan osa jotakin mittavaa huijausta. Hän uskoo, että rokotteet ovat tehottomia ja niillä on hyvin yleisiä vaarallisia sivuvaikutuksia, lääkkeet ovat tehottomia, mutta homeopatia ei, HI-virus ei aiheuta aidsia tai että kuulento oli lavastettu. Salaliittoteoriamainen ajattelu auttaa hylkäämään tieteen. Tieteen hylkäämisessä auttaa myös usko internettiin eikä vertaisarvioituun kirjallisuuteen. Internet tarjoaa mahdollisuuden niille yksilöille, jotka kiistävät tieteellisen yksimielisyyden, ruokkia toistensa tunteita korruptoituneen eliitin vainosta. ”Tue sinä minun vaihtoehtohoitoani/salaliittoteoriaani niin minä tuen sinun vaihtoehtohoitoasi/salaliittoteoriaasi.”

Me kaikki tiedämme, ettei Pandemrixin eli sikainfluenssarokotteen narkolepsiaa aiheuttaneesta ongelmasta ollut kellään etukäteen aavistustakaan, joten turha siitä on Puskaa syyttää. Heikkilä kuitenkin väittää, että etukäteistietoa olisi ollut. Katsotaan tarkemmin, millä perusteella. Heikkilä väittää, että rokotteessa oleva skvaleeni olisi voinut aiheuttaa niin sanotun Persianlahden syndrooman. Tämä epäily on voitu sulkea pois jo vuonna 2008, siis ennen sikainfluenssarokotekampanjaa 2009-2010. Syndrooman syitä olivat pyridostigmiininbromidi hermokaasun vastamyrkky, organofosfaattiset pestisidit ja sariini-hermokaasu. Heikkilä kertoo, että Puolassa ei otettu sikainfluenssarokotetta käyttöön, koska se oli huonosti tutkittu. Puola oli ainoa maa maailmassa, joka ei ostanut pandemiarokotetta. Olisiko Suomen siis pitänyt seurata yhden Puolan esimerkkiä, kun koko muu maailma ja Eurooppa, Englanti, Ranska, Sveitsi, Ruotsi, Norja Tansaka jne. antoi kansalaistensa itse valita, ottaako rokotteen vai ei? Mitä siitä sitten seurasi, kun Puola jätti kansalaisensa rokottamatta? Tässä Lancetin artikkelissa kerrotaan, että vuonna 2010 Puolassa hengitysvajauksen takia kuolleiden määrä oli 243 % korkeampi kuin vuosien 2002-08 keskiarvo.

Puolassa ei rokotettu sikainfluenssaa vastaan. Hengitysvajaukseen kuolleiden määrä räjähti.

Tieto, että skvaleenia ei olisi USA:ssa hyväksytty rokotteisiin on vanhentunut. Lintuinfluenssa rokote sisältää AS03 adjuvantin. Heikkilä mainitsee Saksalaisen lääkärijärjestön, joka varoitti siitä, että rokotetta ei ole tutkittu tarpeeksi. Vaikka rokotetta olisi tutkittu enemmän, niin narkolepsia ei oli jäänyt haaviin sen harvinaisuuden takia. Tähän lääkärijärjestöön kuuluu muutama lääkäri, jotka tutkivat ympäristömyrkkyjä. Yhdistys on kuin saksalainen versio Suomen terveysjärjestöstä, siis mitättömyys Saksassa.

Mainokset

9 thoughts on “Antti Heikkilä ja Josif / Josef

  1. Antti Heikkilä sikseen, ravitsemussuositusten kansainvälinen vertailu osoittaa niiden olevan suurelta osin maatalous- ja elinkeinopolitiikkaa. Näin ollen pitäminen niitä jotenkin puhtaasti tieteeseen perustuvana on aika kyseenalaista, vaikkakin niissä perusasiat osapuilleen vallitsevan tieteellisen konsensuksen mukaisia ovatkin.

    Toisaalta myös VHH-skenestä löytyy fiksumpaakin ja vähemmän aggressiivisesti tieteeseen suhtautuvaa porukkaa. Antti Heikkilä antaa ”edustamastaan” ravitsemusideologiasta tarpeettoman huonon kuvan.

  2. Persianlahden syndrooman syytä ei ole selvitetty. Viimeisin mitä epäillään on sotilaille varmuuden vuoksi syötetty fluorokinolooniantibiootti ciprofloxasiini, kahta lääkettä annettiin. Tämän lääkeryhmän epäillään aiheuttaneen hermovaurioita ja sitä myöten nämä oireet sotilaille.

  3. ”Henkilö, joka uskoo rasva ja ruokasuositusten perustuvan laajaan salaliittoon, uskoo paljon keskimääräistä todennäköisemmin myös muiden vakiintuneiden totuuksien olevan osa jotakin mittavaa huijausta.”

    Hyvin vakuuttavaa lukea ”tieteellistä totuutta” ihmiseltä, joka ei osaa edes yksinkertaisia kirjoituksen sääntöjä. ”.. rasva ja ruokasuositusten ..”

  4. Jos ei kapasiteetti riitä asiasta keskusteluun, silloin viisastellaan oikeinkirjoituksesta. Ja tehdään tietenkin itse virhe äidinkielen (?) käytössä. 🙂

  5. ”Me kaikki tiedämme, ettei Pandemrixin eli sikainfluenssarokotteen narkolepsiaa aiheuttaneesta ongelmasta ollut kellään etukäteen aavistustakaan…”
    Emme tiedä, jos minut lasketaan meihin. Sen taas me kaikki tiedämme, että Pandemrixin tuontiin markkinoille on ollut kaupalliset syyt.

    • Jaahas. Ristoi tässä väittää olevansa maailman ainoa ihminen, joka tiesi, että Pandemrix aiheuttaa narkolepsiaa. Väite on tietenkin naurettava, mutta rokotevastustajien yksi taktiikka on toistaa mitä uskomattomampia väitteitä, jolloin ne jäävät askarruttamaan ihmisten mieliä.
      Tuotteen myyjällä tuoda tuote markkinoille on aina kaupalliset syyt. Mutta oliko Suomen valtiolla kaupallinen syy ostaa ja rokottaa kansalaisensa? Ei ollut. Syy oli se, että haluttiin säästää ihmishenkiä. Ja niin myös tapahtui. Ihmiset eivät enää muista, kun lehdet kertoivat lapsista, jotka kuolivat sikaflunssaan. Vetoaminen kauppallisiin syihin on rokotevastustajien tapa vaikuttaa siihen joukkoon, joka uskoo Big Pharma salaliittoteoriaan ja rokotteiden tehottomuuteen. Rahamotiivin esittäminen on niin rutiininomaista, etteivät nämä enää huomaa, kun he tekevät sen naurettavasssa paikassa.

      • ”Ristoi tässä väittää olevansa maailman ainoa ihminen, joka tiesi, että Pandemrix aiheuttaa narkolepsiaa.”
        Nyt meni jo ehkä naisenlogiikan puolelle?
        Mitä väitin, oli se, ettei minulla ole tietoa siitä, mitä kaikki muut pallomme ihmiset tiesivät tai aavistivat asiasta.
        Uskoisin kuitenkin tässä erityistapauksessa herkästi tarinan, että lääketestaus suoritettiin sillä tavalla, että tuote saatiin markkinoille, vaikka markkinoinnille ei ollutkaan lääketieteellistä syytä. Ts. markkinoilla oli jo tuote, jolla saavutettaisiin sama hoitotulos.
        ”Väite on tietenkin naurettava…”, niin, se oli blogistin olkiukko.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s