Veronmaksajat tukivat valkee oy:n huuhaa korvavaloa 34 eurolla per laite


Alle 10 euron tuotantokustannuksilla valmistettua ja lähes 200 euroa maksavaa huuhaa korvavaloa on tuettu verovaroin viimevuonna 34 eurolla per laite. Valkeen kovavaloa myytiin vuonna 2012 25 000 kappaletta, jota myyntiä tekes tuki 850 000 eurolla veronamaksajien rahoja. Jokainen suomalainen on siis maksanut siitä, että saamme jymäyttää saksalaisia ja japanilaisia ja itävaltalaisia kuluttajia täysin toimattomalla laitteella. Valkeen oman ilmoituksen mukaan laitetta on myyty ensin 5000, sitten 15 000 ja nyt viimevuonna 25 000 kappaletta. Yhtiö on ollut kaiken aikaa tappiollinen sijoittajille, mutta tietysti yhtiön johto = osakkeen omistajat ovat nostaneet itselleen mukavia palkkoja ja korvauksia. Yhtiön johto ja osakkeen omistajat tekevät itse kaikki ”tieteelliset” tutkimukset ja pumppaavat rahat sitä kautta omiin taskuihin.

Valkeen työvoimatoimistossa olleen ilmoituksen mukaan yhtiö maksaa korvatuikun kokoonpanotyöstä 8,61 € / h. Tekesin rahoilla olisi työntekijöille voitu maksaa palkkaa 98 722 tunnilta. Yhteiskunnalle olisi tullut huomattavasti halvemmaksi maksaa työntekijät kotiin.

Yritys on myynyt laitetta kolmen vuoden ajan. Tuotetta on mennyt kaupaksi yhteensä 45 000 kappaletta. Kun laite on maksanut noin 180 euroa ja tuote kuuluu niin sanottuun hyväkatteiseen kategoriaan (60-40%), ja kun yhden laitteen tuotatonkustannukset ovat 10-20 euroa, niin tuotetta myymällä on saatu rahaa yritykseen 2,2 miljoonaa. Yhteiskunnan tukia on saatu 1,3 miljoonaa ja pääomia on sijoitettu 1,8 miljoonaa.

Saapa nähdä, millä kepulitutkimuksella Valkee aloittaa elokuussa lehdistön pommittamisen ja mitkä lehdet syövät madon.

Mainokset

8 thoughts on “Veronmaksajat tukivat valkee oy:n huuhaa korvavaloa 34 eurolla per laite

  1. This is just sad. How can it be that they have managed to position themselves in such a way that tax payer money are funneled to this scam? It makes me sick.

  2. Lähteet olis kivat, koska jos Tekes tosiaan rahoitti, tässä pitäiskin olla enemmän veronmaksajavalvontaa. Valkee uutisissa:

    http://techcrunch.com/2012/12/03/valkee/ (toivottavasti eivät ratsasta Suomen maineella ettei mene pilalle ja taas joutuu häpeämään…)

    http://www.arcticstartup.com/2010/12/15/esther-dyson-and-anssi-vanjoki-among-others-invest-into-valkee (Esther Dyson, jonka firmoja Nokia on ostellut urakalla, maksoi muutaman ropon takaisin ja pani rahaa tähän Anssi Vanjoen rahoittamaan firmaan ikäänkuin kiitokseksi. Myyntihän totta kai on moisella laitteella kustannuksiin nähden olematonta, koko juttu vaikuttaa rahanpesu- tai veronkiertokulissilta)

    Lisää Esther Dysonista: http://www.edventure.com/board-seats-investments.html kohta ”Past holdings”, erityisesti noi ”(acquired by Nokia)”:t. Monessakohan niistä ollut nokialainen iso pomo Vanjoki päättämässä?

  3. Täältä löytyy Tekesin rahoitukset, Valkee mukana ainakin 2012 ja 2011 luvuissa, yhteensä >€800k.

  4. ”Yhtiö on ollut kaiken aikaa tappiollinen sijoittajille, mutta tietysti yhtiön johto = osakkeen omistajat ovat nostaneet itselleen mukavia palkkoja ja korvauksia.”

    Sijoittaja === osakkeen omistaja

    Ja kyllä, yleensä yhtiön työntekijät – joihin myös johto kuuluu – saavat palkkaa. Startupeissa johto on lähes aina yhtiön omistajat eli siihen sijoittaneet ihmiset. Sijoittajalla ja omistajalla ei ole eroa, pitää sijoittaa, jotta voi omistaa. Perustajat usein sijoittavat lähinnä aikaansa ja myöhemmin tulevat omistajat taas sijoittavat rahaansa.

    Sen lisäksi, että tämä blogi ei kauheasti tiedä kauppatieteistä, eise myöskään tiedä tieteestä yleisestä. Tieteessä ei todistamisen taakka mene niin, että ”toimimaton kunnes toisin todistetaan” vaan enemmänkin niin, että ”löytyykö enemmän todisteita tämän toimivuudelle vai toimimattomuudelle?”. En ole vielä löytänyt tieteellistä tutkimusta, joka todistaisi, että Valkeen tuote ei toimi. Muutama tutkimus jotka tarjoavat jotain näyttöä toimivuudesta taas löytyy.

    Sitten se viimeinen: Jos 180euron tuote ei toimi, niin miksi vain marginaalinen % tuotteista tulee palautuksina ja 87% asiakkaista suosittelisi sitä muille?

    Blogin kirjoittaja: oletko saanut joskus pakit Valkeen perustajilta vai mikä kismittää? Vai oletko epäonnistunut yrittäjä, joka ei ymmärtänyt, että epäonnistumisen jälkeen jatketaan eteenpäin?

    • Kun hoidetaan ihmisen sairauksia, niin se menee niin, että ensin tutkitaan tehoaako lääke ja minkälaisia sivuvaikutuksia lääkkeellä on. Vasta sitten lääke pääsee apteekkiin. Jos korvavalo olisi lääke, sitä ei hyväksyttäisi apteekin hyllylle. Nykyisin vaaditaan jopa luontaistuotteiden markkinaväittämiltä enemmän näyttöä kuin tältä korvavalolta vaadittiin, kun CE hyväksyntä annettiin. Valkeella ei ole yhtään tutkimusta, joka osoittaisi laitteen toimivuuden.

      ”Jos 180euron tuote ei toimi, niin miksi vain marginaalinen % tuotteista tulee palautuksina” Kysyin kerran paikallisesta myymälästä, kun jossain haastattelussa Valkeen edustaja mainosti tuotetta tällä väitteellä, että saako tuotteen palauttaa, jos se ei poista kaamosmasennusta. Vastaus oli, että palautusoikeus koskee vain tuotteessa olevaa valmistusvikaa kuten, että led ei pala. Muutenhan kaikki ostaisivat laitteen syksyllä ja palauttaisvat sen keväällä.

      En luoja paratkoon ole koskaan ollut missään tekemisissä Valkeen perustajien kanssa eikä minua kismitä mikään. En ole yrittäjäkään enkä työtön enkä muutenkaan mikään luuseri.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s